Hippos
maiseman sisäistäminen
KONSEPTISUUNNITTELU
Konsepti- ja lähiympäristösuunnittelu
sekä katuvihreän periaatteet
Jyväskylä, 2016
Tilaaja:
Pääkonsultti:
Trafix Oy
Arkkitehti:
IDEASUUNNITTELU
Lähiliikunta-alueen ja puiston ideasuunnittelu
Jyväskylä, 2019
Tilaaja:
Jyväskylän kaupunki
konsepti
Ideasuunnitelma, vu- ja vp-alueet
pelialueen vaihtoehdot
JATKOTYÖ
Hippos-hankkeen ulkoympäristön suunnittelu
Jyväskylä 2019‐
Tilaaja:
Lehto Tilat Oy
TAIDETEOKSEN SIJOITTUMINEN MAISEMAAN
‘Höyhen’
Matti Nykäsen muistomerkki
Jyväskylä, 2020
Tilaaja:
Jyväskylän kaupunki
Taiteilija:
Kaarina Kaikkonen
HIPPOS
Hippoksen alueen lähiympäristösuunnitelman lähtökohtana oli alueen muutos nykyisestä muutaman liikuntahallin ja maantasokenttien jaksottamasta avoimesta alueesta uudeksi liikuntakeskus- ja asuinalueeksi, jossa sijaitsee esimerkiksi monitoimihalli, pysäköintitalo sekä asuinrakennuksia. Suunnittelualue sijaitsee kahden RKY-alueen välissä ja alueella on luontoarvoja. Ympäristösuunnitelman pohjaksi luotiin alueen arvoihin perustuva kokonaiskonsepti, jonka mukaisesti alue vaihettuu luonnonmukaisesta rakennetuksi ja urbaaniksi käyttöpinnaksi. Työssä määriteltiin muun muassa alueen säilytettävät luontoalueet, ulkoliikunta-alueet, monitoimihallin kansirakenteen liittyminen puistoalueisiin sekä katuvihreän periaatteet.
Lähiliikunta-alueen ja puiston ideasuunnittelutyössä Hippoksen alueen lähiliikuntapaikasta tehdään uudenlainen ja ainutlaatuinen alue, joka palvelee kaikenikäisiä käyttäjiä. Työssä tutkittiin toiminnoiltaan perinteisistä lähiliikuntapaikoista poikkeavia ratkaisuja sekä ulkotiloja laajempana kokonaisuutena yhdessä Hippoksen liikunta- ja hyvinvointikeskuksen kanssa. Taide ja valaistus ovat suunnitelmassa osana puistokokonaisuutta.
Työ jakautui asemakaavan mukaisesti VP- ja VU-alueisiin ja näiden eriluonteisten alueiden toiminnot suunniteltiin maisema-arkkitehtoniseksi kokonaisuudeksi. VU-alue toimii liikunta-alueena, joka yhdistyy tapahtumakannen toimintoihin. Nämä alueet limittyvät ja muodostavat yhdessä toiminnallisia kokonaisuuksia liikunnan perustaitoja kehittäen. VP-alue on puistoalue, joka on luonnonmukaisempi ja toiminnoiltaan rauhallisempi. VP-alue tarjoaa paikkoja arjen toimintakykyä vahvistavaan liikuntaan ja rauhoittumiseen samalla vahvistaen alueen luontoarvoja.
VP-alueelle sijoittuu myös Höyhen, taiteilija Kaarina Kaikkosen toteuttama Matti Nykäsen muistomerkki. Maanlumo on ollut mukana sovittamassa teosta liikuntapuistoon Köyhälammen rannalle.